Huawein taittuva superpuhelin - 5G yhteydellä

Huawein taittuva superpuhelin Mate X – hintaa yli kaksi tonnia!

Vuoden 2019 alussa Samsung julkaisu uuden taittuvan mallinsa, joka sai melko skeptisen vastaanoton. Osasyynä tähän oli puhelimen korkea yli 2000 euron hinta ja toisekseen usko siihen, miten taittuva puhelimen teknologia toimii ja kestää käytössä.

Noh, tähän saatiinkin vastaus melkein heti julkaisun jälkeen. Useat puhelimen testaajat kertoivat, että näyttö olisi mennyt rikki vain muutaman päivän käytön jälkeen. Osa syynä tähän pidetään sitä, että osa testaajista oli repinyt näytön päällä olevan suojakalvomaisen muovin pois, joka aiheutti näytön vioittumisen. Mielenkiintoa lisää se, että muovi vaikuttaisi olevan ikään kuin suojakalvo, eikä pakkauksissa ollut kieltoa sen poistamiselle. Samsung kuitenkin jälkineen ilmoitti, ettei kalvoa saisi poistaa, sillä se saattaa aiheuttaa vikaantumisen.

Kieltämättä vaikuttaa vähän oudolta. No, kaikki varmaan ovat jossain kohtaa yrittäneet pitää sen tehdasasetetun suojakalvon puhelimessa paikoillaan niin pitkään kuin mahdollista, mutta se tahtoo ainakin kulmista irtoilla, kun pölyä ja likaa pääsee kalvon ja näytön väliin. Joten ei kuulosta kovin käytännölliseltä, varsinkaan jos kalvoa ei voi edes ottaa pois.

Galaxy Fold näyttö

Oli kuitenkin odotettavaa, että Samsungin uutuusmalli saattaisi kärsiä vastaavista ongelmista, kuten uuden teknologian tullessa on tapana. Onneksi vielä ei kuitenkaan ole tarvetta siirtyä tähän (vielä hatarasti toimivaan) teknologiaan, vaan meiltä löydät toimivaksi todettuja puhelimia!

Mate X – Huawein superpuhelin

Sitten itse asiaan, eli Huawein Mate X supermalliin. Mate X eroaa Samsungin mallista ainakin siinä, että se avautuu eri tavalla. Samsung Fold avautuu kirjana, mutta Mate X mallin näyttö taittuu keskeltä reunan yli niin, että molemmille puolille jää näyttöä. Mate X puhelimen toisella puolella on pieni paksumpi osa, johon on sijoitettu esimerkiksi kamerat.

Huawein uutuus, Mate X puhelin

Prosessorina Mate X puhelimessa on Kirin 980 suoritin ja se tukee nopeaa 5G mobiilidataa, jota siis ei ihan vielä Suomessa täydessä mittakaavassa ole saatavilla, joten hyöty tästä jää melko pieneksi. Puhelimessa löytyy kolme kameraa, 40MP, 18MP ja 8MP etukamera. Tallennustilaa kiitettävät 512GB ja keskusmuistia 8GB, jotka jäävät vähän Samsungin huippumallien määristä. Mutta silti, Mate X on kyllä ulkoisesti vakuuttavamman oloinen.

Kamerat on sijoitettu toiseen laitaan

Huawei ennustaa, että Mate X saapuu myyntiin kesäkuun tai heinäkuun aikana. Nähtäväksi jää, kärsiikö Huawein lippulaiva samoista ongelmista, kuin Samsung Fold. Kenties Huawei haluaa vielä testata ja varmistua laitteen toimivuudesta ja julkaisua venytetään syksylle 2019. Huawei Mate X vastaa kyllä omaa näkemystäni paremmin taittuvavasta puhelimesta, kuin Samsung Fold, joka on ehkä vähän liian kiireellä laitettu kasaan ja myyntiin. Noh nähtäväksi jää, miten Huawei onnistuu tämän uuden teknologian kansa ja tuleeko Mate X mallista kuinka suosittu. Hintahan on varsin kova, noin 2300€. Tällä summallahan saisi jo vaikka tietokoneen, tabletin, puhelimen ja kaupan päälle vielä lomamatkan, vaikka Thaimaahan. (Esimerkiksi iPad Air, iPhone 8 Plus, MacBook Air)

Galaxy Fold avautuu kirjan tavoin, mutta Mate X näyttö taittuu keskeltä

Mutta kaikesta huolimatta Mate X on mielenkiintoinen uutuus ja jäämme innolla odottamaan sen saapumista markkinoille. Sillä välin kun odotellaan taittuvien näyttöjen teknologian lyövän toden teolla läpi, ei ehkä normaalin kuluttajan kannata näitä hankkia ja kannattaa keskittyä esimerkiksi käytettyjen mallien hankintaan, jotka ainakin toimivat!

- Halpis.fi

    Korkeiden hintojen kampittaja


    Posti
    Pikkupaketti3,99€
    Postipaketti7,99€
    Kotiinkuljetus 17,95€
    Matkahuolto
    Bussipaketti7,99€
    Pikapaketti19,95€
    Kotijakelu19,95€
    Maksutavat
    Ostoskorisi on tyhjä

    Toimitusehdot

    Yleistä

    Tilaukset tehdään kotisivuillamme olevan ostoskorin avulla. Myös sähköpostilla tilaaminen on mahdollista. Emme ota vastaan tilauksia puhelimitse. Alle 18-vuotiaan on pyydettäessä annettava huoltajansa yhteystiedot, jotta voimme varmistaa huoltajan suostumuksen kauppaan. Hyväksymällä toimitusehdot hyväksyt Halpis Group Oy:n tietosuojaselosteen.

    Asiakkaan tarkastusvelvollisuus

    Asiakas on velvollinen tarkastamaan lähetyksen vastaanotettuaan sen ja tutustumaan tuotteen käyttöohjeisiin ja -ehtoihin ennen käyttöönottoa. Mikäli tässä tarkastuksessa havaitaan tuotteessa jotakin vikaa, on asiakkaan välittömästi (viimeistään viikon kuluttua tuotteen vastaanottamisesta) otettava yhteyttä sähköpostiosoitteeseen asiakaspalvelu@halpis.fi. Jos vika on ilmennyt tässä tarkastuksessa ja viasta ilmoitetaan kuitenkin vasta myöhemmin, takuu ei välttämättä korvaa ongelmaa, koska siitä ei ilmoitettu ajoissa.

    Takuuehdot

    Tuotteillamme on aina vähintään 12kk kuukauden takuu, mutta takuuaika kannattaa aina tarkistaa tuotekuvauksesta. Muutamilla malleilla takuu on 24kk. Takuu alkaa aina ostohetkestä (Postin ja Matkahuollon kautta toimitettavat tuotteet). Jos viallinen tuote vaihdetaan vastaavanlaiseen tuotteeseen, takuu ei ala uudestaan, vaan korvattavan tuotteen takuu jatkuu loppuun asti.

    Takuumme ei kuitenkaan korvaa normaalia kulumista ja käyttäjästä johtuvia vikoja kuten:

    • Vesivahinkoja tai asiakkaan virheistä aiheutuneita vikoja. Vaikka valmistaja ilmoittaisi sivuillaan tuotteen kestävän vettä, kaikki kosteusvauriot puhelimille/tabletille/tietokoneelle/muulle laitteelle on aina rajattu takuun ulkopuolelle.
    • Näytön fyysisiä hajoamisia
    • Ohjelmistovikoja
    • Jos laite on kytketty maadoittamattomaan pistorasiaan
    • Normaalia kulumista
    • Tuotteen vahingoittuminen Postissa lähettäjän huolimattomuuden vuoksi
    • Mikäli IMEI tai sarjanumero on poistettu/raaputettu lukukelvottomaksi
    • Muut välilliset ja taloudelliset vahingot
    • Rungon vääntyminen
    • Jos tuotetta on yritetty huoltaa/korjata asiakkaan itsensä tai kolmannen osapuolen toimesta
    • Omien tiedostojen häviäminen

    Takuukorjauksessa voi mennä tarvittavasta korjauksesta riippuen parista päivästä muutamaan viikkoon. Takuu ei korvaa fyysisiä vahinkoja, joiden voidaan olettaa aiheutuneen käyttäjän toiminnasta. Jos tuotteessa ilmenee vikaa, on siitä ilmoitettava mahdollisimman nopeasti. Jos viallista tuotetta käytetään, eikä sen viasta ilmoiteta ajoissa, mahdolliset viasta johtuneet muut viat ja/tai ongelmat eivät tällöin kuulu takuuseen, koska ongelmasta ei ole informoitu ajoissa. Mikäli tuote lähetetään huoltoon ja ilmenee, ettei vika kuulu takuun piiriin, voidaan tarkastuksesta peritä 20 euron postikulut. Lähettämällä tuotteen takuuhuoltoon hyväksyt edellä mainitut takuuehdot.

    Palautusoikeus

    Tilaajalla on kuluttajasuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilauksensa tai osa siitä neljäntoista (14) vuorokauden kuluessa tuotteen vastaanottamisesta. Mikäli tilaukseen on luvattu veloituksetta mukaan tuotteita ja kyseisiä veloituksetta luvattuja tuotteita ei palauteta muun tilauksen perumisen yhteydessä, on myyjällä oikeus veloittaa näistä veloituksetta annetuista, palauttamattomista tuotteista sen hetkinen hinta, joka on sivuolla listattuna. Hinta otetaan huomioon asiakkaalle palautettavassa summassa. 

    Rajoitukset palautusoikeudessa

    Sähköpostiin digitaalisesti toimitetuilla tuotteilla, kuten erilaisilla ohjelmistoilla ei niiden luonteensa vuoksi ole vaihto- tai palautusoikeutta, kun tuote on toimitettu. Varmista ennen ostamista, että kyseinen tuote sopii tarkoitukseesi. Voit tarvittaessa varmistaa sen asiakaspalvelustamme asiakaspalvelu@halpis.fi.

    Puhelimista ja tableteista tulee olla poistettuna kaikki tilitiedot ja tunnukset. Tuotetta ei voida palauttaa, mikäli siinä on käyttäjätiedot, kuten Googlen Gmail tili tai Applen Apple ID tunnus. Tunnukset on poistettava ennen lähetystä takaisin. Lisätietoja tunnusten poistamisesta täältä.

    Hygienia- ja intiimituotteilla ei ole palautusoikeutta pakkauksen avaamisen jälkeen, koska tuote ei ole palautettavissa myyntiin luonteensa vuoksi. Hygienia- ja intiimituotteita ovat esimerkiksi nappikuulokkeet. Jos tuotteessa on havaittavissa selkeä virhe, tulee tästä ilmoittaa asiakaspalveluun viipymättä, jolloin palautus on mahdollinen.

    Tuotteelle ei myönnetä palautus- ja/tai peruutusoikeutta, jos se on erityisesti ostajan toivomuksesta valmistettu, tilattu tai muokattu hyödyke, kun työn suorittaminen on ehditty aloittaa tai juuri asiakasta varten hankittavan tuotteen ostotilaus on valmistunut.

    Jos elektroniikkaa on käytetty eikä se ole enää samassa kunnossa kuin saapuessa asiakkaalle, on asiakas velvollinen korvaamaan vähintään 35% tuotteen hinnasta ilman alennuksia.

    Lue ensin huolellisesti palautus- ja vaihtamisehdot. Tämän jälkeen täytä tämä lomake, jonka liität mukaan lähetykseen kuitin kanssa.

    Tilattaessa yrityksen nimiin (Y-tunnuksen omaava tilaaja)

    Jos annat tilausta tehdessäsi yrityksen nimen ja Y-tunnuksen katsomme, että tilaaja on yritys ja tällöin kuluttajansuojalaki ei päde, jolloin laitteella ei ole 14 vuorokauden vaihto- tai palautusoikeutta. Tällöin sopimuksessa noudatetaan kauppalakia ja sopimus on sitova eikä sitä voi purkaa ilman painavaa syytä. Ennen kuin teet tilauksen Y-tunnukselle, varmista että tuote on varmasti oikea, sillä tilaamalla Y-tunnukselle hyväksyt nämä ehdot ja näin ollen tuotteella ei ole vaihto- tai palautusoikeutta. Joten ennen näiden ehtojen hyväksymistä, varmista että tuote on juuri se jonka tarvitset.

    Ilmoitettava halusta perua kauppa

    Asiakkaan on ilmoitettava halustaan palauttaa tai perua tilaus, parhaiten ilmoitus onnistuu lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@halpis.fi.

    Emme vastaa asiakkaan laiminlyönneistä aiheutuneista mahdollisista laskujen muistutusmaksuista tai muista maksuista, joita aiheutuu, kun asiakas ei peruuta tilaustaan oikealla tavalla. Tilauksen peruminen on maksutonta kun käytät palautustunnusta. Mikäli et käytä palautustunnusta ja maksat palautuksen itse, emme hyvitä postikuluja itse maksetusta palautuksesta. 

    Mikäli meihin ei olla yhteydessä ja tilaus palautetaan väärään osoitteeseen, tässä tapauksessa pidätämme oikeuden oikeuden Postikulujen (10 euroa) perimiseen siitä, että tuote lähetetään myyjän toimesta oikeaan paikkaan.

    Tutustumisoikeus

    Asiakkaalla on oikeus tutustua tuotteeseen samalla tavalla kuin myymälässä. Tuotteen normaali käyttäminen tarkoittaa kaupan peruutusoikeuden menettämistä. Etenkin laitteissa olevat naarmut, joita ei tule normaalista käytöstä, kun laitteeseen tutustutaan. Käyttöönotolla tarkoitetaan esimerkiksi sovellusten lataamista, urheilemista vaatteissa ja muuta, mitä ei myymälässäkään tehdä.

    Jälkien ja kulumisen osalta poikkeuksen muodostavat käytetyt laitteet, joissa saattaa olla jo saapuessaan jälkiä ja kulumaa. Näissä laitteissa palautusoikeus on normaalisti voimassa. Puhelimet, tabletit ja tietokoneet on aina luokiteltu omaan luokkaansa ja jos palautuksessa laite merkittävästi eroaa luokastaan, kuten vaikka näyttö on rikki tai siinä on halkeama, jota ei alun perin ollut, tuotetta ei voi palauttaa.

    Mikäli tuote ei ole jälleenmyyntikunnossa tai asiakas on laiminlyönyt huolenpito velvollisuutensa, voidaan asiakkaalta periä tuotteen arvonalentuminen aina tuotteen täyteen hintaan asti. Korvaus on aina vähintään 35% tuotteen hinnasta.

    Tuotteen vaihtaminen peruminen tai lähettäminen huoltoon

    Kun palautat tai vaihdat toimivan tuotteen, toimi seuraavasti:

    1. Pakkaa tuote hyvin, mielellään alkuperäiseen laatikkoon. Jos sitä ei ole saatavilla, käytä jotain muuta vastaavaa laatikkoa tai pakkausta.

    2. Kirjoita paketin päälle osoite: Halpis Group Oy, c/o Verkkologistiikka, Taalintehtaankatu 4 20750 Turku, Sopimustunnus 659 959, ASIAKASPALAUTUS.

    3. Kirjoita lähettäjän tiedot paketin vasempaan yläkulmaan.

    4. Vie paketti lähimpään Postiin.

    Jos haluat lähetyksestä kuitin, tulee paketti viedä aina postin palvelupisteelle. Suurin yhteenlaskettu koko on (pituus + leveys + paksuus) 90 senttiä. Jos palautuksesi on yli 2kg painoinen se tulee lähettää pakettina. Lisätietoja löydät tarvittaessa Postin sivuilta.

    Kun lähetät tuotteen huoltoon tai palautat viallisen tuotteen, toimi seuraavasti:

    1. Pakkaa tuote hyvin, mielellään alkuperäiseen laatikkoon. Jos sitä ei ole saatavilla, käytä jotain muuta vastaavaa laatikkoa tai pakkausta.

    2. Kirjoita paketin päälle osoite: Halpis Group Oy, Saksalanraitti 122, 48810 Kotka, Sopimustunnus 635 922, ASIAKASPALAUTUS

    3. Kirjoita lähettäjän tiedot paketin vasempaan yläkulmaan.

    4. Vie paketti lähimpään Postiin.

    Tuotteen vaihtaminen ja lähetys huoltoon on maksutonta. Lähettäminen vain Postin kautta. Kirjeenä (alle 2kg) lähetettäessä pakettiin tulee kirjoittaa Postin sopimustunnus (tunnus vaihtelee riippuen, lähetätkö tuotteen palautettavaksi vai huoltoon, katso tarkemmin yltä) ja "ASIAKASPALAUTUS", jolloin lähetys on ilmainen. Alle 3cm paksuiset kirjeet voi jättää suoraan kirjelaatikkoon ja tätä suuremmat tulee viedä postin palvelupisteelle. Huomioithan, että Halpis.fi ei vastaa kuljetuksen aikana hävinneistä tuotteista. Muistathan siis ottaa mahdollisen koodin talteen (löytyy kuitista) sekä pakata tuotteen hyvin, ettei se kärsi matkan aikana vahinkoja.

    Tietosuoja

    Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimittamiseen tai siinä esiintyvien epäselvyyksien tutkimiseen. Annettuun sähköpostiosoitteeseen voidaan lähettää uutiskirje ja muita tarjouksia, mikäli asiakas on tähän tilauksen yhteydessä suostunut. Tiedot säilyvät Halpis Group Oy:n tietokannassa, eikä tietoja luovuteta kolmannelle osapuolelle.
    Kaupassamme on käytössä SSL-suojaus, joka suojaa selaimen yhteyden kauppaamme. Tämä tekee ostoksien tekemisestä turvallisempaa.

    Maksutavat

    Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Paytrailin yhteystiedot:

    Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
    Innova 2
    Lutakonaukio 7
    40100 Jyväskylä

    Paytrailin maksupalvelun kautta voit maksaa verkkopankissa (Nordea, DanskeBank, S-Pankki, POP-Pankki, Säästöpankki, Oma SP, Ålandsbanken, Osuuspankki, Handelsbanken ja Aktia). Voit maksaa myös mobiilimaksutavoilla (MobilePay, Pivo ja Siirto) sekä kortilla (Visa, Visa Electron ja Mastercard)

    Tarjoamme mahdollisuuden maksaa myös laskulla ja osamaksulla. Laskutuspalvelun tarjoaa Klarna Bank AB, Headquarters: Stockholm, Sweden. All rights reserved. Klarna Bank AB (publ). Sveavägen 46, 111 34 Stockholm. Organization number: 556737-0431. Kaikki laskulla ja osamaksulla tehdyt tilaukset on aina maksettava suoraan Klarnalle. Ostamalla Klarna AB:n kautta, hyväksyt Klarnan maksuehdot.

    Kaikille käyttäjille

    Klarnan shoppailupalvelu

    Klarnas Shoppingtjänst

    Klarnan tietosuojaseloste

    Klarnas dataskyddspolicy

    Maksa myöhemmin

    Maksa myöhemmin

    Betala senare

    Luotot

    Klarnan yleiset luottosopimusehdot

    Klarnas allmänna kreditavtalsvillkor

    Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot

    Standardiserad europeisk konsumentinformation

    Maksa Klarnalla

    One-time Card Shopping Service

    Villkor för transaktioner med engångskort

    Toimitusaika

    Varastotuotteiden toimitusaika on 1-3 arkipäivää. Mikäli tuotetta ei ole varastossa, on sen toimitusaika ilmoitettu tuotteen kohdalla erikseen. Voit varmistaa toimitusajan myös asiakaspalvelustamme. Kaikki ennen kello 14.00 tehdyt varastossa olevien tuotteiden tilaukset lähetetään saman päivän aikana.

    Halpis Group Oy ei ole vastuussa vaikutuspiiriemme ulkopuolelta tulevista viivästyksistä toimitusaikoihin. Jos lähetys viivästyy merkittävästi aiheutuneiden viivästysten johdosta, voit olla yhteydessä Itella Posti Oyj:hin tai Matkahuoltoon. Emme korvaa kyseisistä viivästyksistä aiheutuneita haittoja, vaan korvauksista vastaa Posti Oyj tai Matkahuolto.

    Toimitustapa

    Toimitamme tuotteet vain Postin tai Matkahuollon kautta. Emme tarjoa tuotteille noutomahdollisuutta. Tuotteet voit tilata Postin Postipakettina, haluamaasi noutopisteeseen tai Kotipakettina suoraan kotiin. Matkahuollon kautta voit tilata Bussipakettina tai Pikapakettina valitsemaasi Matkahuollon noutopisteeseen. Jos tuote tilataan pikapakettina, se käsitellään silti normaalisti, eikä sitä siirretä pakkauksessa muiden edelle. Pikapaketti käsiteellään Matkahuollon toimesta pikana. Digitaalisessa muodossa olevat tuotteet lähetetään suoraan sähköpostiin 48 tunnin kuluttua tilauksesta.

    Digitaalisessa muodossa olevat tuotteet

    Osa tuotteistamme saattaa olla digitaalisessa muodossa, kuten ohjelmistot ja pelit. Asiakkaalle ei tällöin toimiteta laiinkaan fyysistä tuotetta, vaan koodi tai koodin sisältävä kuva lähetetään asiakkaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Koodeja ei lähetetä erikseen pyydettyyn osoitteeseen. Sähköpostiosoitteen on oltava voimassa oleva, ja emme vastaa kadonneista sähköpostiviesteistä. Tuotteilla ei ole kuluttajansuojalain mukaista 14 päivän vaihto- ja palautusoikeutta. Tuotteet voidaan käyttää ainoastaan kerran, joten olethan varma tilausta tehdessäsi, että tietokoneesi täyttää kaikki tuotteen minimivaatimukset. Palautusoikeuden eväämisestä huolimatta takaamme kaikkien digitaalisten tuotteiden aitouden ja toimivuuden.

    Muuta

    Kaikki hinnat sisältävät verot ja muut maksut, mutta toimitus on aina erikseen. Pidätämme oikeuden korjata hintaa tilauksen jälkeen, mikäli hinnoittelussa on tapahtunut selkeä virhe ja hintaa voidaan pitää poikkeuksellisen alhaisena yleiseen hintatasoon nähden. Riitatapaukset ratkaistaan Kotkan käräjäoikeudessa. Halpis Group Oy pidättää oikeudet toimitusehtojen muutoksiin.

    Rekisteriseloste

    Henkilötietolain (523/1999) 10§:n ja 24§:n mukainen rekisteriseloste. Rekisterin pitäjä on Halpis Group Oy, Saksalanraitti 122, 48810 Kotka. Rekisterin pitämisen perusteena on Halpis.fi verkkokaupan asiakkaaksi rekisteröitynyt tai Halpis.fi verkkokaupasta tavaraa ostanut henkilö. Käyttötarkoitus on tilausten arkistointi, käsittely sekä asiakassuhteen hoitaminen. Tieoja voidaan käyttää Halpis.fi verkkokaupan kehittämiseen. Rekisteritietoja ei luovuteta ulkopuolisille vaan ne ovat ainoastaan Halpis.fi verkkokaupan käytettävissä