Huawei on kiinalainen älypuhelinvalmistaja, jonka tuotteita löytyy nykyään ympäri maailmaa. Suomessa Huawein valmistamia tuotteita on näkynyt jo 2000-luvun alkupuolella, kun sen valmistamat mokkulat rantautuivat Suomeen. Nykyään Huawei tunnetaan erityisesti sen valmistamista laadukkaista ja huipputeknologialla varustetuista älypuhelimista sekä matkapuhelinverkoistaan. Kiinalaisesta osaamisesta ja laadusta kertoo se, että Huawei on nykyään yksi maailman suurimmista älypuhelinvalmistajista. Huawei kääntyykin kiinasta suomeksi tarkoittaen upeaa tai saavutusta. Huawein älypuhelinmallisto koostuu muun muassa Honor-tuoteperheestä, kuten Honor 8 ja Honor 10 sekä lippulaivamallistosta, johon kuuluvat esimerkiksi Huawei P8 sekä Huawei P9 älypuhelimet. Huawei on esimerkiksi ensimmäinen älypuhelinvalmistaja maailmassa, joka on laittanut älypuhelimeen kolmoiskameran.

Halpis.fi tarjoaa nyt käytetyt sekä tehdashuolletut Huawein älypuhelimet sekä Huawein tietokoneet halpaan hintaan netistä, vaikkapa kotiovellesi toimitettuna.  Jos jotain puhelinmallia ei vielä löydy valikoimasta, se tullaan sinne lisäämään. Huawein tehdashuolletut älypuhelimet ja tietokoneet ovat ulkoisesti uudenveroisessa kunnossa. Käytetyt voivat sisältää pieniä käytön jälkiä, kuten naarmuja takakannessa tai mahdollisia lommoja. Ostamalla käytetyn tai tehdashuolletun Huawein älypuhelimen, kuten Honor 8, säästät sekä rahaa että luontoa.

Jos Huawein älypuhelinvalikoima ei tarjoa etsimääsi, ei huolta, sillä meiltä löydät myös muiden monien muiden merkkien, kuten Applen, Samsungin tai toisen kiinalaisen Xiaomin valmistamat älypuhelimet parhaimmilla kameroilla ja suurimmilla muisteilla. Mikäli tekniikkaa on jo liikaa, löydät meiltä myös ikisuosikit, kuten Nokian kaiken kestävä 3310 sekä muut Nokian valmistamat peruspuhelimet.

Kaikilla tuotteilla on takuu, joka hoituu meidän kauttamme, joten voit olla huoletta. Jos haluat tietää vielä jotakin Halpis.fi verkkokaupasta tai myymistämme Huawein älypuhelimista, voit olla yhteydessä sähköpostilla asiakaspalvelu(a)halpis.fi tai jättämällä meille viestin sivun oikeasta alalaidasta.

Näytetään tuotteet 1-10 / 10

Huawei Honor 8 Dual SIM 64GB kultainen, käytetty B

Hinta
219,00
Osamaksulla
Alkaen 12,80/kk

Tyylikäs ja edullinen Huawein Honor 8 älypuhelin. Tämä Huawei Honor 8 puhelin on siis käytetty, joten siinä on pieniä käytön jälkiä. Puhelin toimii kuitenkin 100% normaalisti ja annamme sille vielä 12kk takuun, jonka hoidat suoraan meidän kauttamme. Ostamalla käytetyn mallin, voit säästää jopa satoja euroja, verrattuna uuteen vastaavaan.

Tämä Honor 8 on varustettu 64GB muistilla ja 4GB keskusmuistilla, joita täydentää kahdeksanytiminen suoritin. Näiden avulla Honor 8 pyörittää vaivatta kaikki Google Play kaupasta löytyvät pelit ja sovellukset. Takana on kaksi 12MP kameraa, jotka antavat tuplasti parempia valokuvia. Laser tarkennus tarkentaa haluamaasi kohteeseen nopeasti ja kuvaus on helppoa ja mukavaa. Edessä on laadukas 8MP kamera, jolla tallennat myös Full HD videot. 

Honor 8 on tyylikkäästi muotoiltu, sillä takana on peililasia, joka kiiltää eri tavalla erilaisessa valaistuksessa. Takana on myös sormenjälkitunnistin, jolla voit lukita laitteesi tai kirjautua haluamiisi sovelluksiin. Honor 8 toimii myös kaukosäätimenä, eli voit yhdistää sen televisioon, puhelimessa nimittäin on infrapunaportti.

Muihin ominaisuuksiin kuuluu totta kai 4G LTE SIM korttipaikka, Wifi yhteys, bluetooth GPS ja NFC yhteys. C USB pikakelauksella lataat akkuun virtaa 30 minuutissa koko päiväksi ja 3000mAh akku kestää koko työpäivän. Puhelimella on 12kk takuu, jonka hoidan suoraan meidän kauttamme.

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin

Huawei Honor 8, 32GB valkoinen, käytetty C

Hinta
89,00
Suositushinta
199,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Näyttö on halki, toimii normaalisti ei vaikuta käyttöön. Takalaski halki useammasta kohtaa, ei vaikuta käyttöön, toimii normaalisti. Tyylikäs ja edullinen Huawein Honor 8 älypuhelin. Tämä Huawei Honor 8 puhelin on siis käytetty, joten siinä on pieniä käytön jälkiä. Puhelin toimii kuitenkin 100% normaalisti ja annamme sille vielä 12kk takuun, jonka hoidat suoraan meidän kauttamme. Ostamalla käytetyn mallin, voit säästää jopa satoja euroja, verrattuna uuteen vastaavaan.

Tämä Honor 8 on varustettu 64GB muistilla ja 4GB keskusmuistilla, joita täydentää kahdeksanytiminen suoritin. Näiden avulla Honor 8 pyörittää vaivatta kaikki Google Play kaupasta löytyvät pelit ja sovellukset. Takana on kaksi 12MP kameraa, jotka antavat tuplasti parempia valokuvia. Laser tarkennus tarkentaa haluamaasi kohteeseen nopeasti ja kuvaus on helppoa ja mukavaa. Edessä on laadukas 8MP kamera, jolla tallennat myös Full HD videot. 

Honor 8 on tyylikkäästi muotoiltu, sillä takana on peililasia, joka kiiltää eri tavalla erilaisessa valaistuksessa. Takana on myös sormenjälkitunnistin, jolla voit lukita laitteesi tai kirjautua haluamiisi sovelluksiin. Honor 8 toimii myös kaukosäätimenä, eli voit yhdistää sen televisioon, puhelimessa nimittäin on infrapunaportti.

Muihin ominaisuuksiin kuuluu totta kai 4G LTE SIM korttipaikka, Wifi yhteys, bluetooth GPS ja NFC yhteys. C USB pikakelauksella lataat akkuun virtaa 30 minuutissa koko päiväksi ja 3000mAh akku kestää koko työpäivän. Puhelimella on 12kk takuu, jonka hoidan suoraan meidän kauttamme.

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin

Huawei Honor 9 64GB musta, käytetty B

Hinta
259,00
Osamaksulla
Alkaen 15,10/kk

Huawein käytetty Honor 9 puhelin. Puhelimessa on siis pieniä kosmeettisia jälkiä, mutta se on testattu ja toimii 100% normaalisti. Tarjoamme puhelimelle myös 12kk takuun, joka hoituu tarvittaessa suoraan meidän kauttamme. Honor 9 on jälleen yksi kiinalaisen Huawein taidonnäytteistä, sillä tämä Honor 9 oli saapuessaan todella killeri laite ja on sitä toki vahvasti edelleenkin. 

Huawein Honor 9 mallissa on ensiluokkaisen tuplakamera. Ammattilaismainen kamera vangitsee maailman ympärilläsi korkealaatuisesti ja tarkoilla yksityiskohdilla. Honor 9 puhelimen tuplakamerassa on siis 20MP mustavalko- ja 12MP värikamerat, jotka tallentavat parhaat puolet jokaisesta kuvasta. Tuplakamerasta löytyy myös Huawein kehuttu hybrid-zoom, jonka avulla voit zoomata kohdettasi ilman, että kuvan laatusi kärsii.  

Suorituskyvyssä Huawein Honor 9 ei myöskään jää kilpailijoidensa jalkoihin, sillä prosessorina toimii Kirin 950 8-ydinsuoritin joka on nopea tehomylly kaikkeen mitä ikinä teetkin. Huawei Honor 9 mallissa tehot ovat kasvaneet ja virrankulutus entistäkin pienempi. Tallennustilaa on 64GB ja keskusmuistia 4GB, jotka yhdessä luovat sellaisen kokonaisuudet, että alta pois!

Käyttöjärjestelmänä on suomenkielinen Android 7.0, jota voit myöhemmin päivittää myös uudempaan versioon. Käyttöliittymä on Huwein kehuttu EMUI 5.1, joka pitää sisällään täysin uusia ominaisuuksia. Honor 9 mallin on myös edimmäisiä Huaewin puhelimia, joissa on käytetty Huawein Histen 3D teknologiaa. Histen teknologia tuo livemusiikin tunteen kuuntelija korviin kuulokkeiden välityksellä. 3D teknologian ansiosta ääniteknologia asettuu täysin uudelle tasolle.

Honor 9 on myös todella tyylikäs, ja se kestääkin katseita jokaisesta kulmasta. Jokainen lasilevy on läpäissyt Huawein tarkat vaatimukset, joten puhelin on vertaansa vailla. Valonsäteet hehkuvat sen lasipinnasta täysin uudella tavalla ja hiekkapuhallettu metallirunko takaa sen, että puhelin paitsi tuntuu kestävältä, se myös on kestävä arkipäiväisessä käytössä. Huawein Honor 9 puhelimella on normaali 12kk takuu, joka hoituu suoraan meidän kauttamme!

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin

Huawei Honor 9 64GB sininen, käytetty B

Huawei Mate 10 Pro 128GB, harmaa, käytetty B

Hinta
445,00
Osamaksulla
Alkaen 25,90/kk

Huawein Mate 10 Pro älypuhelin suurella 128GB tallennustilalla. Puhelin on siis käytetty, eli siinä on pieniä kosmeettisia jälkiä. Puhelin on tarkistettu ja nollattu, joten se toimii 100% normaalisti ja tarjoamme sille vielä 12kk takuun, joka hoituu suoraan meidän kauttamme. Huawei Mate 10 Pro on täysin uudistettu muotoilun osalta. Siinä on kirkas 18:9 kuvasuhteen näyttö, laadukkaat materiaalit ja puhelin on vedenkestävä, joten pieni vesisade ei haittaa käyttöä. Uudistetun muotoilun lisäksi puhelin tarjoaa äärimmäistä suorituskykyä. Prosessorina toimii maailman ensimmäinen tekoälysuoritin, joka oppii ja mukautuu käyttötapoihisi, tehden puhelimesta entistä nopeamman. Kirin tekoälysuoritin optimoi ja ennakoin käyttöä, jolloin se pidentää akun kestoa ja parantaa nopeutta.

Huawei Mate 10 Pro sisältää nopean ja turvallisen 20 minuutin pikalatauksen joka antaa virtaa koko päiväksi. Ensiluokkainen 4000mAh akku ja älykäs ohjelmisto varmistavat, ettei akku kulu turhaan taustalla ja algoritmit ennakoivat tekemisiäsi ja säästävät tämän perusteella virtaa. 

Takana on Leican optiikalla varustettu kaksoiskamera, tekoälyn rikastama bokeh efekti sekä reaaliaikainen tunnistus, joiden avulla saat ammattilais- tason valokuvia vain yhdellä napin painalluksella. Kamera säätää automaattisesti valoisuudet, värit ja kontrastit, joten se tekee epätarkoistakin kuvista tarkkoja. Bokeh efekti siirtää kuviin tarkennuspisteitä ja oppii muistista olevista kuvista olennaiset kodat, joiden avulla se optimoi kuvien parhaat osiot ja saat täydelliset selfiet ja perhepotretit. 

Puhelimessa on Suomessakin laajasti tuetut laajat ja nopeat 4G yhteydet. Käyttöjärjestelmänä toimii uusi Android, ja EMUI käyttöliittymä on sulava ja helppokäyttöinen. Myönnämme puhelimelle normaalin 12kk takuun, joka hoituu suoraan meidän kauttamme.

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin

Huawei Mate 9 ,harmaa, käytetty B

Hinta
359,00
Osamaksulla
Alkaen 20,90/kk

Käytetty Huawei Mate 9 Pro älypuhelin. Puhelimessa on siis pieniä käytön jälkiä, mutta se on testattu ammattilaisen toimesta ja todettu 100% toimivaksi. Puhelimella on myös 12kk takuu, joka hoituu suoraan meidän kauttamme. Puhelimen mukana ei toimiteta muita lisävarusteita, kuten laturia tai USB johtoa, vaan ne on tilattava erikseen, puhelin toki latautuu muillakin siihen sopivilla USB johdoilla.

Huawein valmistama Mate 9 älypuhelin on varustettu sellaisilla ominaisuuksilla, jotka eivät jätä ketään kylmäksi ja vieläpä tähän hintaan, niin Mate 9 on lyömätön omassa luokassaan. Puhelimessa on Kirin 960 tekoälyprosessori, joka on nopea kovassakin käytössä. Suuri 4000mAh akku ja Huawein kehittämät älykkäät virransäästö ominaisuudet takaavat virtaa koko päiväksi ja SuperCharge latauksella lataat virtaa päivän tarpeisiin vain 20 minuutissa, todella nopeaa!

Takana on tehokkaat kamerat, joilla nappaat 4K videot, ja ennen näkemättömän laadukkaat ja tarkat hämäräkuvat. Huawei Mate 9 tarjoaa loistavan käyttökokemuksen. Puhelimessa on Huawein kehittämä EMUI 5.0 käyttöliittymä joka tarjoaa älykkään käyttökokemuksen kaikissa tilanteissa, EMUI 5.0 on totta kai suomenkielinen.

Huawei Mate 9 tukee Suomessa saatavilla olevia nopeita 4G verkkoja jopa 600Mbps nopeuteen saakka. Tämä ei ole operaattori lukittu, joten Huawei Mate toimii kaikilla liittymillä kaikkialla maailmassa! Takana on nopea sormenjälkilukija, jota voit käyttää puhelimen ja tiedostojen lukitsemiseen. Huaweissa yhdistyy kompakti muotoilu, uniikit ominaisuudet ja muut Huawein uraauurtavat tekniikat ja sovellukset! Puhelimella no normaali 12kk takuu, jonka hoidat kätevästi suoraan meidän kauttamme!

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin

Huawei Mediapad M2, 8", 4G, hopea, käytetty B

Hinta
179,00
Osamaksulla
Alkaen 10,40/kk

Huawein käytetty Mediapad M2 tabletti 4G yhteydellä. Tabletissa on siis pieniä kosmeettisia jälkiä, mutta se toimii 100% normaalisti ja tarjoamme sille vielä 12kk takuun, joka hoituu suoraan meidän kauttamme. Huawein Mediapad on todellinen tehopakkaus, sillä tämä tabletti on varustettu laadukkaalla 8 tuumaisella Full HD kosketusnäytöllä, jolta kelpaa katsella leffat, vaikka Netflixistä ja surffailla netissä. Nettiin tabletilla pääsee sen sisäinen 4G yhteyden avulla, eli tablettiin menee Micro SIM-kortti ja tabletti toimii suomessa kaikilla operaattoreilla ja tukee nopeaa 4G yhteyttä.

Huawein Mediapad on rakennettu laadukkaista osista, tuntuma on hyvä ja jämäkkä, vaikka tabletilla onkin paksuutta vain 7,7 milliä, joten se sujahtaa mukavasti vähän pienempäänkin laukkuun. Tallennustilaa tabletissa on 16GB ja keskusmuistia 2GB. Prosessorina toimii Kirin suoritin, jonka kahdeksan ydintä takaavat saumattomat ja sujuvan toimivuuden kaikissa tilanteissa.

Huawein Mediapad on loistava kumppani päivittäiseen käyttöön tai vähän rankempaankin tekemiseen. Käyttöjärjestelmänä on suomenkielinen Android 5.1 jota voi myöhemmin myös päivittää uudempaan versioon. Tabletilla on normaali1 2kk takuu, joka hoituu suoraan meidän kauttamme.

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin

Huawei Mediapad T3, 16GB WiFi + 4G LTE, käytetty B

Hinta
129,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Huawein Media Pad WiFi + 4G LTE tabletti, 16GB muistilla. Tabletti on siis käytetty, eli siinä on käytön jälkiä. Tabletti on kuitenkin tarkistettu, testattu ja todettu 100% toimivaksi. Tarjoamme tabletille 12kk takuun, joka hoituu suoraan meidän kauttamme. Valitsemalla käytetyn tabletin, säästät rahaa, luontoa ja mikä parasta, saat samat ominaisuudet kuin uudessakin, nimittäin 12kk takuun!

Huawein Mediapad T3 Android tabletti on loistava kumppani kotiin, mökille tai vaikka töihin. Tabletilla hoituu kaikki jokapäiväinen toiminta ja suomenkielisen Android 7.0 käyttöjärjestelmän avulla tabletin käyttö on helppoa ja sulavaa.

Näyttö on suuri 9.6 tuumainen HD näyttö, joka toistaa videoit ja pelit mallikkaasti. Prosessorina toimii neliydinsuoritin, keskusmuistia on mukavat 2GB ja tallennustilaakin 16GB, jotka riittävät mukavasti jokapäiväiseen käyttöön ja tekevät nettisurffailusta mukavaa ja sulavaa. Tabletista löytyy totta kai kaikki perus herkut, kuten bluetooth, GPS ja Wifi ja SIM korttipaikka, joka tukee nopeaa 4G yhteyttä. 

Huawei Mediapad T3 onkin loistava tabletti peruskäyttöön. Tabletti toimii 100% normaalisti, sekä tarjoamme sille 12kk takuun, joka hoituu kätevästi suoraan meidän kauttamme. Mediapad T3 on ehdottomasti paras tabletti tällä näytöllä tähän hintaan.

Tilapäisesti loppunut

Lisää ostoskoriin

Huawei Mediapad T3, 16GB WiFi, käytetty A

Hinta
120,00
Osamaksulla
Alkaen 8,95/kk

Huawein Media Pad WiFi tabletti, 16GB muistilla. Tabletti on siis käytetty, eli siinä on käytön jälkiä. Tabletti on kuitenkin tarkistettu, testattu ja todettu 100% toimivaksi. Tarjoamme tabletille 12kk takuun, joka hoituu suoraan meidän kauttamme. Valitsemalla käytetyn tabletin, säästät rahaa, luontoa ja mikä parasta, saat samat ominaisuudet kuin uudessakin, nimittäin 12kk takuun!

Huawein Mediapad T3 Android tabletti on loistava kumppani kotiin, mökille tai vaikka töihin. Tabletilla hoituu kaikki jokapäiväinen toiminta ja suomenkielisen Android 7.0 käyttöjärjestelmän avulla tabletin käyttö on helppoa ja sulavaa.

Näyttö on suuri 9.6 tuumainen HD näyttö, joka toistaa videoit ja pelit mallikkaasti. Prosessorina toimii neliydinsuoritin, keskusmuistia on mukavat 2GB ja tallennustilaakin 16GB, jotka riittävät mukavasti jokapäiväiseen käyttöön ja tekevät nettisurffailusta mukavaa ja sulavaa. Tabletista löytyy totta kai kaikki perus herkut, kuten bluetooth, GPS ja Wifi.

Huawei Mediapad T3 onkin loistava tabletti peruskäyttöön. Tabletti toimii 100% normaalisti, sekä tarjoamme sille 12kk takuun, joka hoituu kätevästi suoraan meidän kauttamme. Mediapad T3 on ehdottomasti paras tabletti tällä näytöllä tähän hintaan.

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin

Huawei P10 64GB, musta, käytetty B

Hinta
259,00
Osamaksulla
Alkaen 15,10/kk

Huawein käytetty P10 älypuhelin. Puhelin on testattu, tyhjennetty ja todettu 100% toimivaksi ammattilaisen toimesta. Tarjoamme kaikille käytetyille puhelimille aina 12kk takuun, joka hoituu suoraan meidän kauttamme. Mukana tule vain puhelin, mahdolliset laturit ja USB johdot on ostettava erikseen.

Tämä Huawein P10 älypuhelin on muotoiltu edeltäjiensä mukaan tutuilla piirteillä. Käyttöjärjestelmänä on suomenkielinen Android 7.0, jonka voit myöhemmin päivittää myös uuteen versioon. Puhelimen edessä on sormenjälkitunnistin, joka sisältää myös normaalit Android käyttöjärjestelmässä olevat navigaatio toiminnot. Huawein P10 malli tukee nopeaa 4G LTE 4.5 yhteyttä, joka mahdollistaa jopa 600Mbits tiedonsiirtonopeuden.

Takana on edistyksellinen Leica-kaksoiskamera, joka on varustettu hybriditallennuksella ja optisella kuvanvakaimella (OIS). Kameroiden Leica teknologia takaa sen, että ne tallentuvat virheettöminä kaikissa olosuhteissa. Puhelin sujahtaa sulavasti käteen ja iso 5.1 tuumainen Full HD näyttö ei todellakaan tunnu liian suurelta. 

Hyvin suunnitellun ulkokuoren ja laadukkaat käyttöjärjestelmän alta löytyy rautaista teknologiaa, sillä puhelimessa on yksi markkinoiden nopeimmista suorittimista, nimittäin, Kirin 960 kahdeksanytiminen suoritin. Tallennustilaa on 64GB ja keskusmuistiakin 4GB. 3200mAh akku on myös kokenut uuden teknologian, sillä se on kahdeksankerroksinen, joka takaa sen, ettei puhelin lämpene liikaa käytössä tai latauksen aikana.

Ostamalla käytetyn puhelimen voit säästää satoja euroja verrattuna uuteen vastaavaan ja säästät samalla luontoa. Puhelin on testattu ja todettu 100% toimivaksi ja ongelmien sattuessa annamme sille aina 12kk takuun, joka hoituu suoraan meidän kauttamme.

Varastossa, toimitus 2-4 arkipäivässä

Lisää ostoskoriin